Uudet nettikasinot 2019

Ensimmäinen nettikasino avattiin jo vuonna 1994, joten parhaita kasinopelejä on päässyt pelaamaan mukavasti internetin välityksellä jo reilusti yli 20 vuotta. Kuten arvata saattaa, markkinoiden ensimmäiset nettikasinot olivat pieniä ja yksinkertaisia pelipaikkoja. Kasinopelien ystävät kuitenkin ihastuivat uuteen tapaan nauttia jännittävistä kasinopeleistä, joten nettikasinoiden suosio kasvoi kohisten.
Tekniikka on ottanut valtavia harppauksia sitten 1990-luvun, ja kaiken muun mukana myös nettikasinot ovat kehittyneet erittäin paljon. Nettikasinot 2019 ovat täynnä upeita pelejä, mahtavia kasinobonuksia ja mielikuvituksellisia kasinoseikkailuja, joten pelielämys on huikeampi kuin koskaan ennen. Tekipä mielesi rentoutua ruletin parissa tai nauttia markkinoiden parhaista videokolikkopeleistä, nettikasinot 2019 ovat täynnä mahdollisuuksia. Pelattavana on jopa tuhansia pelejä kymmeniltä pelinvalmistajilta, minkä lisäksi monella nettikasinolla voi viihtyä myös esimerkiksi livekasinon, pokerin tai vedonlyönnin parissa.
Elina Virtanen
2/26 2019
9/11 2019



Parhaat uudet nettikasinot meidän mielestä

ProntoCasino Ei pelitiliä
Nopeat maksut
18+ | Pelaaminen voi aiheuttaa riippuvuutta. Pelaa vastuullisesti. Ehdot pätevät
ProntoCasino
Ei pelitiliä
Nopeat maksut
18+ | Pelaaminen voi aiheuttaa riippuvuutta. Pelaa vastuullisesti. Ehdot pätevät
Rizk 200% 100€
10% Cashback
18+ | Pelaaminen voi aiheuttaa riippuvuutta. Pelaa vastuullisesti. Ehdot pätevät
Rizk
200% 100€
10% Cashback
18+ | Pelaaminen voi aiheuttaa riippuvuutta. Pelaa vastuullisesti. Ehdot pätevät
Sloty 100% 300€
300 Free Spins
18+ | Pelaaminen voi aiheuttaa riippuvuutta. Pelaa vastuullisesti. Ehdot pätevät
Sloty
100% 300€
300 Free Spins
18+ | Pelaaminen voi aiheuttaa riippuvuutta. Pelaa vastuullisesti. Ehdot pätevät
Spinit 1000€ Bonus
200 Free Spins
18+ | Pelaaminen voi aiheuttaa riippuvuutta. Pelaa vastuullisesti. Ehdot pätevät
Spinit
1000€ Bonus
200 Free Spins
18+ | Pelaaminen voi aiheuttaa riippuvuutta. Pelaa vastuullisesti. Ehdot pätevät
Wixstars 100% 300€
50 Free Spins
18+ | Pelaaminen voi aiheuttaa riippuvuutta. Pelaa vastuullisesti. Ehdot pätevät
Wixstars
100% 300€
50 Free Spins
18+ | Pelaaminen voi aiheuttaa riippuvuutta. Pelaa vastuullisesti. Ehdot pätevät
Vegas Hero 1000€ Bonus
50 Free Spins
18+ | Pelaaminen voi aiheuttaa riippuvuutta. Pelaa vastuullisesti. Ehdot pätevät
Vegas Hero
1000€ Bonus
50 Free Spins
18+ | Pelaaminen voi aiheuttaa riippuvuutta. Pelaa vastuullisesti. Ehdot pätevät
888 Casino 100% 140€
88€ pelirahaa
18+ | Pelaaminen voi aiheuttaa riippuvuutta. Pelaa vastuullisesti. Ehdot pätevät
888 Casino
100% 140€
88€ pelirahaa
18+ | Pelaaminen voi aiheuttaa riippuvuutta. Pelaa vastuullisesti. Ehdot pätevät
Casumo 2000€ Bonus
20 Free Spins
18+ | Pelaaminen voi aiheuttaa riippuvuutta. Pelaa vastuullisesti. Ehdot pätevät
Casumo
2000€ Bonus
20 Free Spins
18+ | Pelaaminen voi aiheuttaa riippuvuutta. Pelaa vastuullisesti. Ehdot pätevät

Helppoa ja hauskaa pelaamista

Nettikasinot 2019 ovat paljon enemmän kuin vain kasinoita – ne ovat laadukkaita viihdekeskuksia, joissa pääsee pelaamaan rahapelejä missä ja milloin tahansa. Pelaaminen moderneilla nettikasinoilla on parhaimmillaan huikea seikkailu, joka palkitsee makeasti.

Lukemattomat kasinopelien ystävät nauttivat nettikasinoiden annista tälläkin hetkellä. Monet ovat jopa rikastuneet klassisten kasinopelien avulla, ja kasinot tekevät jättipottien jahtaamisesta helppoa ja hauskaa.

Parhaat nettikasinot 2019 varmistavat, että ruletti, blackjack, baccarat ja muut kasinoiden klassikot ovat pelattavissa mukavasti vaikkapa kotisohvalta käsin. Perinteisten pöytäpelien ohella myös kuumimmista kolikkopeleistä pääsee nauttimaan kätevästi tietokoneella tai älypuhelimella. Kaiken kukkuraksi nettikasinoiden pelivalikoima on moninkertainen lähikioskin tai paikallisen pelihuoneen valikoimiin verrattuna, joten on helppo ymmärtää miksi ne ovat niin suosittuja.


Suomalaiset nettikasinot

Monet suomalaispelaajat suosivat laadukkaita suomalaisia nettikasinoita. Parhaat suomalaiset nettikasinot 2019 ovatkin erittäin suosittuja, sillä suomenkielisen sivun ja asiakaspalvelun lisäksi ne tarjoavat usein suomalaiseen makuun räätälöityjä tarjouksia ja kasinobonuksia.

Suomalaiset rakastavat kasinopelejä, ja kasinot rakastavat suomalaisia pelaajia.

Tämä on varsinkin pelaajan kannalta täydellinen yhtälö, sillä suomalaiset nettikasinot houkuttelevat uusia pelaajia toinen toistaan upeammilla bonuksilla. Suomi on tärkeä markkina-alue, joten erittäin monet kasinot panostavat paljon suomalaispelaajien viihtymiseen.

Netti on jo nyt pullollaan suuria suomalaisia nettikasinoita, ja uusia upeita pelipaikkoja avataan koko ajan. Valinnanvaraa on siis erittäin paljon, joten sen oikean kasinon löytäminen saattaa tuntua hankalalta. Mutta ei hätää – olemme koonneet tähän artikkeliin kaiken, mitä sinun tulee tietää. Jatka lukemista ja saat myös kasan tärkeitä vinkkejä, joiden avulla voit löytää parhaat kasinot.

Aito suomalainen nettikasino

Mistä tunnistaa aidon suomalaisen nettikasinon? Suomalaiset nettikasinot 2019 ovat pääosin todella laadukkaita pelipaikkoja, joiden toiminnan taustalla on suomalaista osaamista. Aito suomalainen nettikasino on usein suomalaisten perustama tai suunnittelema, minkä lisäksi kasinolla on paljon suomalaista henkilökuntaa. Parhaat palvelut palvelevat asiakkaitaan suomeksi 24/7, joten olonsa on helppo tuntea kotoisaksi.
Aidon suomalaisen nettikasinon tunnistaa myös sen sivuja selaamalla. Tekstit on kirjoitettu selkeällä suomen kielellä ja tuntuvat luonnollisilta. Ero suomenkielisen kirjoittajan laatiman tekstin ja konekäännöksen välillä on suuri, ja parhaat nettikasinot 2019 panostavat nimenomaan laatuun.
Lainsäädännöllisistä syistä suomalaiset nettikasinot eivät sijaitse fyysisesti Suomessa, vaan esimerkiksi Maltalla. Parhailla suomalaisilla nettikasinoilla on EU-alueen pelilisenssi, joka takaa kasinon reilun ja turvallisen toiminnan sekä verovapaat voitot Suomessa. Käytännössä lisenssi on usein Maltan peliviranomaisen myöntämä, mutta markkinoilla on myös esimerkiksi Viron pelilisenssin alla toimivia suomalaisia nettikasinoita.

Miksi kannattaa pelata suomalaisella nettikasinolla?

Suomalaiset nettikasinot 2019 ovat huolella suomalaiseen makuun suunniteltuja pelipaikkoja, joten niillä pelaaminen on usein erittäin miellyttävä kokemus. Useat ammattilaiset antavat parastaan luodakseen täydellisen elämyksen, jotta jokaisen kasinopelien ystävän on helppo viihtyä. Meillä on monta hyvää syytä, miksi sinunkin kannattaa kokeilla onneasi nimenomaan suomalaisella nettikasinolla:
Parhaat suomalaiset nettikasinot ovat kiinnittäneet huomiota suomalaispelaajien mieltymyksiin pelivalikoimaa suunnitellessaan. Muun muassa videopokeri, perinteiset raaputusarvat, keno ja upeat NetEntin valmistamat kolikkopelit ovat erityisesti suomalaisten suosiossa, joten niistä pääsee nauttimaan monilla suomalaisilla nettikasinoilla.
Parhaat kasinot tarjoavat mahdollisuuden tallettaa ja kotiuttaa käyttäen useita suomalaisten suosimia maksutapoja. Monet suomalaispelaajat haluavat tallettaa esimerkiksi tutulla suomalaisella luottokortilla tai verkkopankilla, mutta myös e-lompakoiden ja esimerkiksi mobiilimaksamisen suosio kasvaa koko ajan. Valittavana onkin usein korttimaksun lisäksi myös verkkopankkimaksu Trustlya tai Eutelleriä käyttäen, Skrill ja Neteller -e-lompakot sekä vaikkapa Zimpler- tai Siru Mobile -mobiilimaksu.
Suomenkielisellä nettikasinolla pelaaminen on helppoa, kun kaikki sisältö on kirjoitettu suomeksi. Parhaat kasinot on laadittu huolella ja ammattitaidolla. Niiden teksteihin on panostettu ja on helppo huomata, että asialla on ollut suomea äidinkielenään puhuva henkilö. Esimerkiksi aina yhtä ihanat säännöt ja käyttöehdot on huomattavasti mukavampi koluta läpi suomeksi kuin englanniksi, joten suomalaiset nettikasinot ovat hyvä valinta pelipaikaksi.
Hyvin toimiva asiakaspalvelu on tärkeä osa nettikasinokokemusta, sillä kaikki kohtaamiset kasinon henkilökunnan kanssa tapahtuvat sähköisesti. Suomalaiset nettikasinot palvelevat suomeksi, joten esimerkiksi chatissa tai sähköpostiviesteissä ei tarvitse kirjoittaa englantia. Kommunikointi on siis erittäin helppoa, ja totuttuun suomalaiseen tapaan asiakaspalvelijat tekevät kaikkensa varmistaakseen parhaan mahdollisen pelielämyksen juuri sinulle.

Parhaat suomalaiset nettikasinot

Kuten sanottu, suomalaiset nettikasinot ovat yleisesti ottaen erittäin laadukkaita ja monipuolisia pelipaikkoja. Ne ovat myös erittäin suosittuja paitsi suomalaispelaajien keskuudessa, usein myös kansainvälisesti. Suomalaiset kasinoalan ammattilaiset ovat onnistuneet luomaan upeita ja arvostettuja nettikasinoita, joilla on mukava viettää laatuaikaa parhaiden kasinopelien parissa.

Suomalaisia nettikasinoita on lukematon määrä ja myös uusia kasinoita avataan jatkuvasti. Parhaat suomalaiset nettikasinot 2019 ovat omaperäisiä, tasokkaita ja moderneja viihdekeskuksia, joilla pääsee nauttimaan laajasta valikoimasta markkinoiden suosituimpia kolikko- ja pöytäpelejä. Mainitsemisen arvoisia suomalaisia nettikasinoita ovat esimerkiksi seuraavat:


Karjala Kasino

Kesällä 2017 päivänvalon nähnyttä Karjala Kasinoa suomalaisempaa nettikasinoa saa etsiä. Laadukas ja täysin suomenkielinen Karjala Kasino on ylpeä susirajalla sijaitsevista juuristaan, ja se antaa pelaajilleen maistiaisen karjalaisesta vieraanvaraisuudesta. Laaja valikoima suomalaisten suosimia pelejä kutsuu viihtymään, ja tarjoaapa Karjala Kasino makeita bonuksiakin palan painikkeeksi. Karjala Kasino toimii Maltalta käsin Maltan pelilisenssillä, joten pelaaminen on taatusti turvallista eikä voittojakaan tarvitse jakaa Suomen verottajan kanssa.
Karjala Kasinon ulkoasu on perinteinen, mutta raikas. Puna-valkoinen sivusto henkii karjalaista tunnelmaa, ja mikä parasta – kieleksi voi valita karjalan murteen! Nettikasinot 2019 pyrkivät usein olemaan huippumoderneja pelipaikkoja. Myös Karjala Kasino on moderni, mutta se onnistuu yhdistämään vanhat karjalaiset perinteet uudenaikaiseen teknologiaan loistavasti. Pelikokemus Karjala Kasinolla on paitsi hauska, myös erittäin sujuva.
Suomalaiset nettikasinot tarjoavat yleensä suomalaiseen makuun sopivia pelejä – niin myös Karjala Kasino. Kattava pelivalikoima pitää sisällään upeita kolikkopelejä, perinteisiä pöytäpelejä, huikeita jackpot-pelejä, videopokeria ja myös livekasinon. Ruletti, blackjack, baccarat ja muut suosikit ovat siis pelattavissa myös live-jakajien johdolla. Karjala Kasinon pelit ovat muun muassa NetEntin, Microgamingin ja Quickspinin valikoimista.

Kuten olettaa saattaa, myös Karjala Kasinon asiakaspalvelu toimii suomeksi. Yhteyden saa kätevästi livechatin tai sähköpostin välityksellä 24/7, joten apua saa jopa lauantai-iltana saunan jälkeen. Karjala Kasino on aivan erityinen nettikasino, joka on selvästi suomalaisten suomalaisille suunnittelema. Mikäli kaipaat hauskaa ja tunnelmallista kotimaista kasinokokemusta, Karjala Kasino saattaa hyvinkin olla etsimäsi paikka.


Rizk Casino

Myös vuonna 2016 avattu Rizk Casino on suomalaista alkuperää. Kuten monet muutkin suomalaiset nettikasinot 2019, Rizk Casino niittää suosiota ympäri maailmaa. Huippujännittävä kasinoseikkailu pitää sisällään muun muassa mahtavia bonuksia tarjoilevan spektaakkelimaisen Wheel of Rizk -pyörän ja monipuolisen kattauksen parhaita kasinopelejä, joten Rizk Casino on ehdottomasti yksi Suomen parhaista nettikasinoista. Gaming Innovation Groupin alla toimiva Rizk Casino tarjoaa palvelujaan suomalaispelaajille suomeksi Maltan pelilisenssillä.
Parhaat nettikasinot 2019 ovat ääriään myöten täynnä tämän hetken kuumimpia kasinopelejä. Myös Rizk Casinolla pääsee nauttimaan upeista peleistä. Suomalaiseen makuun loistavasti sopiva pelivalikoima sisältää kolikkopelejä, pöytäpelejä, jackpot-pelejä ja livekasinopelejä useilta suosituilta pelinvalmistajilta. Rizk Casinolla on myös vedonlyöntisivusto, jolla pääsee veikkaamaan vaikkapa jääkiekon tai jalkapallon tuloksia.
Rizk Casino on täysin suomenkielinen nettikasino, jonka jokaista yksityiskohtaa on selvästi harkittu. Laadukas ja helppokäyttöinen nettikasino tarjoaa suomalaisille pelaajille mahtavat puitteet viettää laatuaikaa vaikkapa ruletin, blackjackin tai urheiluvedonlyönnin parissa. Myös Rizk Casinon asiakaspalvelu auttaa pelaajia suomeksi kellon ympäri vuoden jokaisena päivänä, joten olonsa voi tuntea kotoisaksi aina.

Monet suomalaiset nettikasinot 2019 panostavat pelivalikoiman ja kasinobonusten lisäksi teemaan. Rizk Casino on Captain Rizkin valtakunta, joka on täynnä toinen toistaan jännittävämpiä yllätyksiä ja muhkeampia palkintoja. Rizk Casino saattaa siis hyvinkin olla täydellinen pelipaikka sinulle, mikäli etsit laadukasta, monipuolista ja hauskaa bonuksilla kuorrutettua kasinoseikkailua.


Parhaat nettikasinot

Kuten olet varmasti huomannut, internet on pullollaan nettikasinoita. Lisäksi uusia mahtavia pelipaikkoja ilmestyy kuin sieniä sateella, joten valikoima kasvaa koko ajan. Nettikasinot tarjoavat pelaajilleen upeita kasinobonuksia ja jopa tuhansia pelejä, joiden parissa on hauska viettää aikaa suuria voittoja jahdaten. Lähes jokainen pelipaikka kuulostaa houkuttelevalta, joten mistä parhaat nettikasinot 2019 sitten oikein tunnistaa?
Pelaajat kaipaavat nettikasinoilta tietenkin hieman erilaisia ominaisuuksia, joten yhtä jokaiseen makuun parasta nettikasinoa ei ole olemassakaan. Toiset arvostavat esimerkiksi laajaa kolikkopelivalikoimaa tai hulppeita kasinobonuksia, kun taas joillekin pelaajille vaikkapa livekasino tai vedonlyönti ovat niitä tärkeimpiä puolia. Onneksi kasinot tuntevat pelaajiensa mieltymykset ja toiveet, joten jokaiselle löytyy varmasti se täydellinen nettikasino.
Lukemattomat nettikasinot 2019 ovat todella hyviä, joten parhaan kasinon etsiminen voi tuntua työläältä. Lue tästä vinkit ja meidän mielipiteemme siitä, mikä on paras nettikasino 2019!

Pelivalikoima

Nettikasinot ovat ensisijaisesti kasinopeleistä nauttimista varten, joten hyvä pelivalikoima on erittäin tärkeä osa kasinokokemusta. Laaja ja monipuolinen kattaus parhaita kasinopelejä takaa sen, että nettikasinolla on helppo viihtyä. Monet pelaajat pitävät erittäin tärkeänä myös sitä, että pelivalikoimaa päivitetään jatkuvasti lisäämällä uusimpia pelejä. Suositut pelinvalmistajat kuten NetEnt, Microgaming, Yggdrasil ja Quickspin julkaisevat säännöllisesti upeita uusia pelejä, ja parhaat nettikasinot ottavat ne heti valikoimiinsa.
Monipuolisuus on valttia, joten parhaat nettikasinot 2019 tarjoavat mahdollisuuden nauttia monista erityyppisistä peleistä. Muun muassa upeat videokolikkopelit, klassiset hedelmäpelit, perinteiset pöytäpelit, videopokeri, jännittävät jackpot-pelit, raaputusarvat ja live-jakajien pelit ovat nykyään erittäin suosittuja. Lisäksi yhä useammalla nettikasinolla voi myös lyödä vetoa, joten parhaat nettikasinot ovat todellisia yhden pysähdyksen pelipaikkoja.

Paras nettikasino meidän mielestämme

Olemme testanneet lukemattomia nettikasinoita etsiessämme sitä kaikkien aikojen parasta nettikasinoa. Monet nettikasinot 2019 ovat erittäin loistavia, joten arvokkaimpien helmien valitseminen ei ollut todellakaan helppoa. Nettikasinoita tutkiessamme otimme huomioon muun muassa pelivalikoiman, kasinobonukset, sivuston käytettävyyden eri laitteilla, tarjolla olevat maksutavat, kielivalikoiman, asiakaspalvelun laadun ja aukioloajat sekä nettikasinolla pelaamiseen liittyvät säännöt ja ehdot.
Erittäin huolellisen arvioinnin ja tuntien pelaamisen jälkeen kaksi mahtavaa nettikasinoa nousi suosikeiksemme. Parhaat nettikasinot 2019 meidän mielestämme ovat:

Casumo

Casumo on erittäin mielenkiintoinen tähti nettikasinoiden taivaalla. Casumo on ruotsalaisten kasinoalan ammattilaisten vuonna 2012 perustama nettikasino, joka toimii Maltalta käsin Maltan peliviranomaisen myöntämällä rahapelilisenssillä. Pelaaminen on siis taatusti turvallista ja valvottua, eikä suuristakaan voitoista tarvitse maksaa veroja Suomessa. Laadukas ja täysin suomenkielinen Casumo tarjoaa huikean kasinoseikkailun, joka todellakin hakee vertaistaan.
Kuten monet muutkin nettikasinot 2019, Casumo haluaa olla se hauskin ja jännittävin pelipaikka. Casumo onnistuukin tavoitteessaan loistavasti, sillä seikkailu Casumo-verseksikin kutsutun rinnakkaisuniversumin halki on erittäin mukaansatempaava ja palkitseva kokemus. Matkan varrella voit löytää kimmeltäviä avaruuskristalleja ja nauttia huikeista kasinobonuksista, joten Casumo nettikasinolla jokainen kierros on täynnä kutkuttavia mahdollisuuksia. Gamification eli pelillisyys onkin meidän mielestämme yksi Casumon parhaista puolista.
Casumolla pääsee nauttimaan laajasta valikoimasta parhaita kasinopelejä useilta suosituilta pelinvalmistajilta. Muun muassa NetEntin, Microgamingin ja Yggdrasilin laatupelit sekä Evolutionin livekasino tekevät seikkailusta huippuhauskan. Casumolla on myös valikoima yksinoikeuspelejä, joita ei voi pelata missään muualla. Monipuolinen ja kattava valikoima suosikkipelejä takaa sen, että Casumo nettikasinolla ei tule tylsää!
Monet nettikasinot 2019 suorastaan hukuttavat pelaajansa bonuksiin. Myös Casumo hemmottelee sekä uusia että vanhoja pelaajiaan upeilla kasinobonuksilla ja ilmaiskierroksilla. Mikä parasta, Casumo nettikasinon bonukset ovat erittäin selkeitä ja reiluja. Kierrätysvaatimukset eivät päätä huimaa, ja varsinkin uusille pelaajille suunnattu tervetulotarjous on erittäin kilpailukykyinen.
Pelillisyys, hauska tarina ja mahtavan anteliaat bonukset tekevät Casumo-kokemuksesta ikimuistoisen. Kaikki tekstit on kirjoitettu suomeksi, eikä tällä nettikasinolla törmää tökeröihin konekäännöksiin. Lisäksi Casumon avulias ja aina paikalla oleva asiakaspalvelutiimi auttaa suomeksi, joten asiointi on helppoa ja miellyttävää. Casumo on loistava valinta jokaiselle, joka haluaa nauttia kasinopeleistä hauskalla, palkitsevalla ja laadukkaalla suomenkielisellä nettikasinolla.

Kalevala Kasino

Suomalaisten suomalaisille suunnittelema Kalevala Kasino on myös erityisesti meidän mieleemme. Vuodesta 2016 saakka toiminut Kalevala Kasino pursuaa perinteitä, joten se sopii mainiosti kaikille isänmaallisille kasinopelien ystäville. Nettikasinoa pyörittää LuckyDino Gaming Limited Maltalta käsin Maltan peliviranomaisen lisenssillä. Maltan lisenssi takaa paitsi Kalevala Kasinon turvallisuuden, myös voittojen verovapauden Suomessa.
Useat kasinot 2019 keskittyvät johonkin teemaan. Kuten arvata saattaa, Kalevala Kasinon teemana on Suomen kansalliseepos Kalevala. Tämä ylpeästi suomalainen nettikasino tarjoaa pelaajilleen monipuolista viihdettä laadusta tinkimättä. Pelattavana on suosittuja kasinopelejä monilta pelinvalmistajilta. Kalevala Kasinolla pääsee viihtymään muun muassa huikeiden kolikkopelien, klassisten pöytäpelien, videopokerin ja livekasinopelien parissa. Suomalaiseen makuun suunniteltu pelivalikoima on hyvin kattava, joten tekemistä riittää.
Kasinoseikkailu on tietenkin myös täynnä bonuksia, sillä Väiski soittaa rahakanneltaan kauniisti. Lisäksi Kalevala Kasinon rahasampo takoo kolikoita mittariisi sitä mukaa kun pelaat. Ahkerat pelaajat pääsevät lunastamaan upeita palkintoja keräämillään kolikoilla! Meidän mielestämme on hienoa, että Kalevala Kasinolla saa itse vaikuttaa bonuksiinsa jo alusta alkaen. Esimerkiksi tervetulotarjouksen kohdalla voit valita pienemmän bonuksen alhaisella kierrätysvaatimuksella tai suuremman bonuksen korkeammalla kierrätyksellä.
Täysin suomalainen Kalevala Kasino on todellakin suunniteltu nimenomaan suomalaispelaajille. Kaikki sisältö on kirjoitettu suomeksi, ja asiakaspalvelijat vastaavat kysymyksiisi chatin ja sähköpostin välityksellä – tietenkin suomeksi! Jotkut nettikasinot 2019 hurmaavat modernilla ilmeellään, mutta Kalevala Kasino erottuu edukseen yhdistämällä perinteitä nykyaikaiseen ulkoasuunsa. Kalevala Kasino on mainio valinta jokaiselle ylpeästi suomalaiselle kasinopelaajalle, joka haluaa nauttia laatupeleistä ja kasinobonuksista kotimaisella nettikasinolla.

Näin valitset hyvän uuden nettikasinon

Uusia nettikasinoita avataan jatkuvalla syötöllä, joten aivan jokaista ei ehkä ehdi kokeilemaan. Jokainen pelipaikka kuitenkin houkuttelee, sillä varsinkin uudet nettikasinot näyttävät upeilta. Toinen toistaan anteliaammat kasinobonukset, kattavammat pelivalikoimat ja huikeammat kasinoseikkailut odottavat, joten miten löytää parhaat uudet nettikasinot? Tiedämme, että nettikasinon valitseminen saattaa tuottaa päänvaivaa, joten olemme koonneet alle parhaat vinkkimme, joiden avulla tunnistat hyvät uudet nettikasinot.

1. Hyvä pelivalikoima

Nettikasinopelaamisen perusta on tietenkin parhaista kasinopeleistä nauttiminen. Aivan uudet nettikasinot eivät välttämättä sisällä yhtä laajaa pelivalikoimaa kuin pidempään toimineet kasinot, mutta valikoima kasvaa usein nopeasti. Pelaajat viihtyvät erilaisten pelien parissa, joten tarkista onko kasinolla juuri sinun makuusi sopivia pelejä. Jotkin kasinot saattavat myös erikoistua tietyntyyppisiin peleihin, joten parhaassa tapauksessa löydät kasinon jolla pääset nauttimaan laajasta valikoimasta suosikkipelejäsi.

Monet uudet nettikasinot sisältävät kuitenkin jokaiselle jotakin. Valikoimissa on usein upeita videokolikkopelejä, klassisia hedelmäpelejä, jackpot-pelejä, pöytäpelejä ja monesti myös livekasinopelejä. Sopivan nettikasinon löytäminen on huomattavasti helpompaa, kun tiedät, mitä etsit. Hyvä pelivalikoima on sellainen, jonka parissa juuri sinä viihdyt parhaiten.

2. Bonukset

Uudet nettikasinot myöntävät usein suuria kasinobonuksia. Kiinnitä nettikasinoa valitessasi huomiota paitsi tervetulotarjoukseen, myös vanhoille pelaajille suunnattuihin kampanjoihin. Tervetulotarjouksen voi kuitenkin käyttää vain kerran, kun taas jatkuvat kampanjat ja muut tarjoukset maustavat kasinokokemusta myös jatkossa. Kiitos kilpailun, monet kasinot ovat täynnä talletusbonuksia, ilmaiskierroksia ja jopa ilmaista pelirahaa.

Parhaat kasinobonukset ovat arvokkaita lahjoja. Suosittelemme kuitenkin tutustumaan aina myös bonusten sääntöihin ja ehtoihin, sillä ne voivat vaihdella suurestikin. Kasinot voivat antaa valtavia bonuksia, mutta kuten tavallista, niihin liittyy esimerkiksi kierrätysvaatimuksia. Varmista siis bonuksen ehdot ennen pelaamista, jotta saat hyvän kuvan tarjouksen sisällöstä.

3. Asiakaspalvelu

Myös toimiva, asiantunteva ja ripeä asiakaspalvelu on tärkeä osa nettikasinokokemusta. Ongelmatilanteissa apua olisi hyvä saada saman tien, joten parhaat kasinot pitävät asiakaspalvelunsa aina auki. Useimmiten yhteyttä saa esimerkiksi chatin ja sähköpostin välityksellä, mutta joillakin nettikasinoilla on myös puhelinpalvelu. Tarkista aina, miten ja mihin aikaan uuden nettikasinon asiakaspalvelu palvelee.

Toinen asiakaspalveluun liittyvä seikka on kieli. Monet suomalaispelaajat haluavat ymmärrettävästi saada palvelua mieluiten suomeksi. Kasinot saattavat toimia ensi alkuun vain englanniksi, mutta yhä useammat pelipaikat palvelevat myös suomeksi heti ensimetreiltä lähtien. Koska suomalaiset ovat ahkeria nettikasinopelaajia, parhaat kasinot ovat suomenkielisiä ja tarjoavat myös suomalaista asiakaspalvelua.

4. Verovapaat voitot

Nettikasinopelaamisen tarkoituksena on monesti voittaa ja rikastua. Panostaminen parhaisiin kasinopeleihin saattaa parhaassa tapauksessa johtaa siihen, että tilille pamahtaa valtava jättipotti. Joissakin tapauksissa voitot saa pitää kokonaan itsellään, kun taas toisinaan myös verottaja kiinnostuu rahoista. Mikäli verokarhun ruokkiminen ei houkuttele, kannattaa pelata nettikasinoilla, joiden voitot ovat Suomessa verovapaita.

Miten tietää, tarjoavatko kasinot verovapaita voittoja? Pääsääntönä voidaan pitää sitä, että EU-alueen pelilisenssi takaa voittojen verovapauden Suomessa. Siksi esimerkiksi Maltan lisenssin alla toimivat nettikasinot ovat erittäin suosittuja. Myös esimerkiksi Virosta tulee koko ajan enemmän lisensoituja nettikasinoita, joiden voitoista ei tarvitse maksaa veroja Suomeen. EU-alueen rahapelilisenssit ovat yleisesti erittäin arvostettuja ja luotettuja, joten verovapauden lisäksi ne takaavat sen, että myös uudet nettikasinot ovat huipputurvallisia pelipaikkoja.

Jotkut uudet nettikasinot toimivat esimerkiksi Curaçaon rahapelilisenssillä, jolloin voitoista on ilmoitettava verottajalle. Kannattaa siis aina tarkistaa, mikä pelilisenssi nettikasinolla on käytössään. Osa nettikasinoista saattaa toimia myös useammalla lisenssillä, joten varmista minkä lisenssin alaisuudessa pelaat. Vaikka myös EU:n ulkopuoliset lisenssit ovat päteviä ja luotettavia, voittojen verovapaus on monelle pelaajalle tärkeä asia.

Nettikasinot - Yhteenveto

Nettikasinot ovat tulleet jäädäkseen. Markkinoilla on jo nyt valtava valikoima laadukkaita nettikasinoita, joten jokaiselle kasinopelien ystävälle löytyy aivan varmasti sopiva pelipaikka. Parasta nettikasinoissa on niiden käytännöllisyys ja helppous – ruletti, blackjack, pokeri, vedonlyönti ja parhaat kolikkopelit ovat pelattavissa kätevästi missä ja milloin tahansa. Parhaat nettikasinot 2019 ovat monipuolisia pelipaikkoja, jotka tarjoavat viihdyttävän ja jännittävän kokemuksen.
Monet nettikasinot tarjoavat pelaajilleen mahtavia kasinobonuksia, joiden ansiosta voittomahdollisuudet kasvavat ja voit nauttia peleistä kauemmin. Lisäksi useat nettikasinot 2019 ovat lähteneet mukaan uuteen gamification- eli pelillistämistrendiin ja niissä on erilaisia palkitsemisohjelmia. Kasinoseikkailu on tänä päivänä paljon muutakin kuin parhaista kasinopeleistä nauttimista – se on hauska ja palkitseva matka, jonka varrelta voi löytää suuriakin rikkauksia.