Powerball

Powerball lotto on yksi Pohjois-Amerikan, ja samalla koko maailman suurimmista lottoarvonnoista. Tässä pelissä liikkuu aivan toisenlaiset rahat, kuin mitä me olemme Suomessa tottuneet näkemään.

Suurimmat voitot Powerballissa ovat näet kohonneet jopa yli miljardiin dollariin, siinä missä kotimaisessa lottoarvonnassa suurin voittosumma on jäänyt alle 20 miljoonaan euroon.

Ei siis ihme, että nykyään Powerball kiinnostaa suuresti myös suomalaisia pelaajia. Mutta kuinka pelata Powerball lottoa Suomesta, ja millaiset pelin säännöt oikein ovat? Näihin ja moneen muuhun kysymykseen annamme vastaukset tässä artikkelissa!

Koe Powerball lotto myös Suomessa

Pelaa Powerball lottoa kasinolla

Powerball säännöt ja pelin historia pähkinänkuoressa

Powerball-arvonnan historia alkaa jo vuodesta 1988. Alunperin tämä netissä pelattava rahapeli tunnettiin nimellä Lotto America, mutta vuonna 1992 se muutettiin nykyiseen muotoonsa. Samalla kun nimi muutettiin, tehtiin muutoksia myös pelin sääntöihin.

Powerballista tuli näin ensimmäinen lottoarvonta, joka sisältää kaksi lottorumpua. Nykyisin Powerballia pelataan USA:ssa yhteensä 45 eri osavaltiossa, ja siihen on mahdollista osallistua myös muissa maissa.

Kuinka pelata Powerball lottoa peruspelinä

Powerballissa on yhteensä viisi päänumeroa ja yksi Powerball-numero. Numerot voidaan valita kupongille joko pikavalintana tai manuaalisesti. Pelaajat voivat osallistua arvontaan myös järjestelmävedoilla.

Powerball säännöt ovat hyvin yksinkertaiset: mikäli valitsemasi tai sinulle automaattisesti luodun voittorivin numerot osuvat oikeaan, voitat niitä vastaavan summan rahaa.

Kuinka pelata Powerball lottoa Suomesta

Entä sitten Powerball lotto Suomi -pelaajan näkökulmasta, onko meidän mahdollista oikeasti osallistua arvontaan? Suomesta käsin emme itse asiassa osallistu Powerballin arvontaan samalla tavalla kuin amerikkalaiset pelaajat paikan päällä.

Kun siis ostat rivejä kupongille, ei itse kuponki tai valitsemasi rivi osallistu varsinaiseen arvontaan. Sen sijaan lyöt vetoa oikeasta tuloksesta, ja mikäli saat rivillä voittoja, maksaa se nettikasino, josta rivit olet ostanut, sinulle palkinnon.

Voittamasi rahasumma on tismalleen sama, kuin minkä olisit voittanut osallistuessasi viralliseen arvontaan.

Juuri tämän järjestelmän vuoksi pelaajilla ympäri maailmaa on nyt mahdollista ottaa osaa eri maanosien ja maiden lottoarvontoihin. Mikäli jättisuuri voittopotti alkoi kiinnostaa, voit pelata Powerballia Suomesta seuraavasti:

  1. Siirry sellaiselle nettikasinolle, jossa on tarjolla Powerball lotto.
  2. Avaa pelitili kasinolle tai tee pikatalletus, riippuen kasinon tyypistä.
  3. Siirry lottovalikoimaan ja valitse sieltä Powerball.
  4. Valitse lottokupongillesi haluamasi numerot tai anna järjestelmän valita ne sinulle automaattisesti.
  5. Maksa kupongit.
  6. Odota arvonnan lopputulosta.

Powerball lotto ja voittojen maksu

Powerball lotto sisältää yhteensä yhdeksän erilaista voittoluokkaa. Yksi niistä on jackpot-voitto, joka on siis kasvava. Sen lisäksi pelissä on kahdeksan muuta luokkaa, joissa palkinnot ovat kiinteitä.

Kuten jo mainitsimme, on lähtösumma voittopotille aina 40 miljoonaa dollaria. Mikäli päävoitto ei osu yhdellekään pelaajalle, siirtyy voittopotti seuraavalle viikolle ja samalla se siis myös kasvaa.Powerballin voittoluokat näet alta:

  1. voittoluokka: 5 päänumeroa + Powerball
  2. voittoluokka: 5 päänumeroa
  3. voittoluokka: 4 päänumeroa + Powerball
  4. voittoluokka: 4 päänumeroa
  5. voittoluokka: 3 päänumeroa + Powerball
  6. voittoluokka: 3 päänumeroa
  7. voittoluokka: 2 päänumeroa + Powerball
  8. voittoluokka: 1 päänumero + Powerball
  9. voittoluokka: Powerball

Mikäli pelaajan onnistuu saada kaikki Powerball numerot oikein rivillä, hänellä on kaksi eri vaihtoehtoja voittonsa lunastamiseen.

Kertalunastuksena pelaaja saa pienemmän jackpotin, kuin mitä pelissä on mainostettu. Jos pelaaja valitsee kertamaksun sijaan osamaksut, saat juuri sen summan, joka arvonnassa on ollut kysymyksessä.

Osamaksut on jaoteltu 30 vuodelle niin, että jokaisena vuotena pelaajalle maksetaan 5 % suurempi summa, kuin edellisvuonna.

Powerball loton todennäköisyys on 1:292 201 388. Todennäköisyys koskee siis päävoittoa. Minkä tahansa voittoluokan sisältämän palkinnon voittamisen todennäköisyys sen sijaan on 1:24. 

Powerball lotto arvonta tapahtuu kahden lottokoneen kautta. Toisessa koneessa on valkoisia palloja ja toisessa punaisia.

Valkoiset pallot edustavat pelin päänumeroita, ja punaiset pallot sen sijaan Powerballia. Valkoisia palloja arvontaan viisi kappaletta ja punaisia yksi.

Paljonko Powerball lotto maksaa?

Powerball lotto arvotaan kahdesti viikossa, joten periaatteessa sen pelaaminen on hieman arvokkaampaa kuin vaikkapa kotimaisen loton – mikäli siis haluat osallistua molempiin viikkoarvontoihin.

Lottorivin hinta Powerballiin voi vaihdella eri nettikasinoiden välillä jonkin verran. Keskimäärin yksi rivi kustantaa sinulle 3,50 euroa.Pelissä on mahdollista käyttää myös voittoboostereita, jotka lisäävät rivin hintaa.

Powerball lotto verotus

Veroihin liittyvät seikat kiinnostavat pelaajia, ja tässä Powerball lotto verotus ei ole mikään poikkeus. Suurin osa nettikasinoista, jotka ovat suunnattuja suomalaisille pelaajille, toimivat tänä päivänä joko Maltan tai Viron pelilisenssillä. Koska molemmat maat ovat Euroopan Unionissa, kuittaamme voitot näiltä kasinoilta aina verovapaina.

Tämä koskee myös lottoarvontoja. Mikäli siis voitat Powerballin kasvavan jackpotin, ei sinun tarvitse maksaa siitä veroja Suomen verottajalle.Jos taas ostat kuponkisi USA:sta paikan päältä, ja rivisi osuu oikeaan, tulee sinun todennäköisesti maksaa verot voitoistasi ensin USA:ssa ja sitten vielä Suomessa.

Edut Powerball lottoon

Entä edut, saako Powerballiin mitään bonuksia nettikasinoilta? Monet lottopelejä sisältävät nettikasinot antavat etuja myös lottoihin, mutta toisaalta tällaiset bonukset eivät silti ole kovinkaan yleisiä. Edut, joita voit Powerball Suomi -pelaajana saada pelisivustoilta, ovat mm.

Ilmaiset lottorivit voivat olla tarjolla sekä ensimmäisen talletuksen yhteydessä että muissa yhteyksissä. Voit toisinaan törmätä myös sellaisiin nettikasinoihin, joissa ensimmäinen lottorivi on saatavilla ilmaiseksi, täysin ilman talletusta.

Käteispalautukset ovat nekin melko suosittuja lottoon liittyen: mikäli veikkaamasi rivi ei osu oikeaan, saat alkuperäisen panostuksesi takaisin.

Powerball Suomi – Yhteenveto

Powerball lotto on maailmalla, ja meillä Suomessakin äärimmäisen suosittu lotto peli netissä. Sen voittopotit voivat kohota todella nopeasti aivan järisyttäviin mittasuhteisiin, kiitos yli 40 USA:n osavaltion innokkaan lottoajan.

Suomesta käsin emme osallistu viralliseen arvontaan, vaan lyömme ainoastaan vetoa oikean lottorivin puolesta.

Mikäli veto osuu oikeaan, maksaa nettikasino pelaajalle saman summan, kuin mitä pelaaja olisi voittanut oikeasta arvonnasta. Kun pelaat kasinolla, jonka lisenssit ovat EU:n rajojen sisäpuolelta, saat voitot kaiken lisäksi vielä verottomina!

Käytämme evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi.
Lisätietoja
OK